Kikkiviaroolla

Ensimmääsen kerran me pääsimmä elävihinkuvihin seurataloolle, ku osuuskaupan kokoukses näytettihin kuvia eri tehtahilta, johona tehtihin tulitikkuja, nauloja, suklaata, jauhoja ja mitä kaikkia siinä näytettihinkää. Yhyres paikas oli pantu filimi pyärimähän taapäin. Miehet käveli trappuja ylähäpäin takaperin jauhosäkki seliäs ja autot meni pakilla aharetta ylähä ja soukasta veräjästä aiva joenrantahan asti. Siinä kohoras meitä nauratti aiva vääräna. Kustu sanoo, että olis ny menny viä palan matkaa, niin olis kuskin persusta kastunu.

Muutamaa viikkoa myähemmin Kustu pääsi kattomahan elokuvaa, johonka nimi oli ”Ne 45 000”. Kustu oli pahalla päällä, ku se tuli siältä ja sanoo, että keuhkotautisista siinä vain puhuttihin. Ei ollu yhtää mukavaa, ei likillekää sellaasta ku osuuskaupan juhulis. Mulla oli oikeen hyvä olla, ku Kustu sanoo, ettei trenkää olla yhtää pahoollansa, vaikket pääsnykkää elävihin kuvihin.

Sitte yhyren kerran me menimmä oikeen kirkolle elävien kuvien teatterihin, ku siälä näytettihin saksalaasta filimiä. Sitä oli sanottu parahaksi eläväksikuvaksi, mitä kirkollakaa oli koskaa näytetty. Pääosas oli kuulemma sellaanen hupiosan näyttelijä, ettei suamalaasista oo mihinkää.

Kustun pyärällä me menimmä, ku ei mulla ollu omaa pyärää. Voorootellen viätihin toistansa jopparinlestalla. Kyllä solis ollukki liika raskasta yksin polokia, ku takaasin tulles oli viä vastatuuliki. Teerennevoolla meinas aiva viärä ojahan.

Esti oli sellaanen lisäkuva, joka oli kuvattu meren rannalla laskuveren aikana. Sitä me imehtelimmä, ku kuivaa maata tuli vähitellen näkyvihin ja merivesi meni takaasin sinne mistä soli tullukki. Siinä oli saatu kuvatuksi oikeen likiltä kaikenmoosia elukoota, jokka tuli näkyvihin, ku vesi pakeni pois. Oli näkinkenkiä ja monen sortin mönkijää. Kaikkiin eniten Kustua nauratti siinä, ku yks mato tunki ittiänsä maan alle. Se koukisti selekäänsä aina mukalle niin ku luakka ja joka kerta se meni vähä syvemmälle. Lopuuksi ei näkyny muuta ku reikä siinä sannas. Siinä Kustu hohotti aiva äänehensä niin, että siltä putos lakkiki penkin alle. Sitä sen piti konttia hakemahan, ku soli potkinu sen kauas toisen lavittan alle.

Sitte alakas se saksalaanen elokuva, johona oli monenmoista kommervenkkiä. Se mies oli juavuksis ja se keikkuu portahilla ja katon syriällä, muttei vain puronnu. Naisten kans se kiakkas sängys ja laattialla ja lopuuksi se kiärtyy maton sisälle rullalle, joka kannettihin kuurennen kerroksen parvekkeelle. Siälä sitä ruvettihin puristelemahan ja se mies putos alaha. Onneksi se sai kiinni kaitehesta ja siitä se tuli taas tikkoja ylähä. Kiakkaamista kesti aikansa ja lopuuksi se nukahti sängyn alle. Kaks naista nukkuu se yläpuolella olovas sängys, eikä ne muka tiänny ollenkaa, että sängyn alla ketää onkaa. Mies rupes hornaamahan siälä sängyn alla ja silloon naiset haki pranstakan kakluunin viärestä ja rupes konttimahan sängyn alle. Siältä ne tuli kaikki pois ja taas ne rupes kiakkaamahan sängys ja lopuuksi ne nukahti kaikki siihen samahan sänkyhyn, naiset pää tyynyllä ja mies jalakopääs. Toisen naisen varvas meni se miehen suuhun ja se luuli sitä tutiksi, ku se imi sitä sillä lailla.

Siihen se sitte lopuuksi jäi. Kaikkia en muistakkaa, mutta aiva vääränä mä sillä nauroon. Mä aina kattahrin vähä Kustua, mutta sitä ei naurattanu yhtää.

Takaasin tulles sitä kumminki nauratti, ku se muisti yht`äkkiä, kuinka se mato meni maan alle.

Pekan poika antaa uuden vuoden juhlijoille muutaman neuvon:

Illalla voi sanoa vaikka näin:" Mihinkä ny on kiirus kun on huomennakin pyhä? " Vähän myöhemmin illalla: " Voi Ristus, notta moon pöhönäs!" ja vielä vähä myöhemmin: " Pysyys ny pystys eres siihen asti ku uurestaan kaatuu." Sitte kun on löytynyt se pari niin vois koittaa vaikka tätä:" Ymmärräkkö sä pöllöö jotta mä rakastan sua tolloo. " Aamulla voi sitte kyllä tuntua tämmöseltä: "Nii on jano notta sylyki pölisöö".


Maharottoman Hyvää Uutta Vuatta kaikille lukijoille ja muilleki

Krannin Kustulla oli hyvä varasto sellaasia sanoja, joita ei oosi ollu lupa sanoa, mutta se kumminki antoo tulla niitä aiva oikohonsa, ku sille päälle sattuu. Niitä tarvittihin ainaki silloon, ku joku asia ei ottanu mennäksensä niin, ku Kustu oli sen aatellu. Sillä oli Moppe niminen koira, mutta yhtä hyvin se tunti nimeksensä tanan keles ja kaikki muut rumat sanat, tai jouki sen olis pitäny ne tuntia.

Meitä koitettihin pyhäkoulus ja seuroos elikkä rippikouluski opettaa, ettei saa koskaa sarattaa. Peliätettihin silläki, että taivahan isä purottaa kuuman kiven päähän, jos puhuu rumia. Kyllä mä joskus vähä peloosnani kattelin ylähä päin ja olin varoollani, ku Kustu antoo niitä tulla tuutin täyreltä. Ei niitä kuumia kiviä kumminkaa tullu, mutta kylymiä kiviä kyllä joskus tuli mun päähäni, vaikken mä puhunu eres rumia.

Opiin mä sitte niitäki sen viimmeesen kapinan aikana. Kerran korsus ruvettiin oikeen aattelemahan, että mitä varte me poijat puhumma niin palio rumia sanoja. Joskus tuntuu siltä, ettei oikiaa asiaa seasta eroottanu ollenkaa, ku tuli helevetin tanan kelestä niin maan perusteellisesti. Ja toren sanoakseni siitä ei ollu kukaa puhuras, niitä tuli itte kultaki silloonki, ku ei oosi ollu mitää tarvestakaa.

Viimmeen sitte keksittihin, että perustetahan roskapuhetrahasto ja sille säännöt. Tyhyjästä milikkipurkista tuli kassaloota ja mun tehtäväksi jäi rustata säännöt paperille. Niis säännöös sanottihin, mitä ei saanu sanoa. Sialun vihollisen nimet kaikis muaroos oli pahimpia, joiren sanomisesta meni kokonaanen markka rahastohon. Piänimmistä rumista sanoosta, joita oli esimerkiksi ne ainehet, joita meiltä jokaaselta tuloo, meni sakkoa 50 penniä. Ei saanu sanoa, että mä läheren nu p-lle elikkä k-lle, piti sanoa, että mä meen orrelle taikka jotaki muuta sellaasta. Rahastohon tulevilla rahoolla päätettihin ostaa lehtiä ja muuta lujettavaa kanttiinilta. Rahan tulo oli ensimääsenä päivänä niin hyvä, että ehtoolla saatihin kantamus lehtiä, mutta seuraavana päivänä ei tullu ku 9 markkaa 50 penniä. Viikon päästä piti lukia vain vanhoja lehtiä, ku ei rahastohon tullu palio mitää.

Pitkän aikaa me imehtelimmä, käyykö Viliami johonaki mualla sarattamas, ku ei eres siltä tullu yhtää markkaa purkkihin, vaikka soli aina ollu korsun mestari voimasanojen käytös. Ehtoopäivällä Viliami kumminki tuli korsuhun ja meni sanaa sanomata repullensa, josta se otti lompsansa ja siältä kymmenen markan paperirahan. Se pani sen purkkihin ja antoo tulla sialun vihollisen nimet, etu- ja takaperin ruattiksi ja venäjäksi, vaikkei se kumpaakaa kiältä tainnu yhtää sanaa. Tämä purkaus johtuu siitä, että soli pesäkkehes purottanu kiväärin varpahillensa ja sääntöjä tarkoon nourattavana se esti maksoo ja sitte vasta pärvötti. Ku soli litaniansa lukenu, se lähti nuhkoonahkoosensa takasin tyämaallensa. Pitääskähän sunki perustaa roskapuhetrahasto!

- Minkä sille voi, että oon niin komia, että peiliki särkyy.

- Huono taloo se on, joka ei isäntää laiskana elätä.

- Minen palio mitää tee, jos mä jotaki teen, niin mä makaan.

- Kyllä työtä pian teköö, mutta huilates aika menöö.

- Tupaantuliaisissa isäntäväelle: Kyllä täällä on hyvä köyhän elellä...

- Räystää niin lantta lauree, mutta varsinki luntioomia porottaa!

- Kova kiirus jottei kerkiä teköhön mitää.

Visakisan sivuilla voit testata murretietosi. Pekan pojalle tulokseksi 74 % !!

Ennen maailmas käytihin syksyllä aina silakas. Ehtooyästä lähärettihin hevoosella köröttelemähän Närpööhin päin ja aamulla varahin oltihin Nämppinääsis.

Mä pääsin kerran kans sinne, ku Kustu lähti isänsä kans silakkahan. Niillä oli Pekka niminen hevoonen, se sama jolla me Kustun kans ajelimma aitoohankia myärin. Soli vähä laiskanmoinen, muttei siitä ollut mitää vahinkoa, ku silakas oltihin. Meillä oli koko yä aikaa. Me nukuummaki Kalimosan nevalla pussikärryjen pohojalla heinien seas. Ne kärryt oli liniaarikärryt, muttei oikiat turkulaaset. Niis oli sellaanen pitkä perä ja istuun siinä nokalla.

Evähiä me aliettihin syärä jo Liirin notkos ja taas seuraavan kerran siinä kariapuarien kohoras. Sen tähäre se vissihin niin kovaa unettiki. Finnipyys me kumminki olimma jo valaveella, ku siinä juatettihin hevoosta ja jalooteltihin ittekki. Kyllä se Kustun isä koitti seliittää monehen mallihin ja monehen kertahan, mihinä kulloonki oltihin menos. Siinä meni sekaasinsa Pölit, Päkliirenit, Finnipyyt, Mustat luamat, Nääspyyt, Piolaharet ja muut sellaaset, mutta hyvis aijoos tultihin kalarantahan. Siälä oli latoja ja koppia ja verkkoja ja paattia mahorottoman palio. Muutamia hevoosia oli jo tullu ennen meitä. Noli kaikki otettu tampiista ja annettu heiniä etehen. Pekka sai pääpussillisen kauroja, joita se rouskutteli tytyvääsnä kärryjen tykönä.

Sitte yht`äkkiä alakas kuulua mereltä potpotus ja ensimmäänen kalapaatti oli tulos rantahan. Hetken päästä niitä alakas tulla peräkanaa ainaki kymmenen paattia. Ne ajoo platformun viärehen ja miehet alakas selevitellä esti verkkoja ja muita tarpehia pois siältä paatista, johonka pohojalla oli silakoota aiva sakiana. Siälä ne pomppii ja hohuutti. Sitte ne rupes niitä lappamahan koppahan, josta ne kaarettihin hurstisäkkihin, joita meirän kärryys oli ainaki puali tusinaa. Ei siinä kauan menny, ku meillä oli säkit täynnä silakoota. Sitte seleviteltihin maksuhommat. Kustun isä otti plakkaristansa ruattin kukkaron ja siältä se hyvin harvaksensa ja hartahasti otti paperirahat ja lantit hyvin tarkoon esille ja räknäs kalastajan kourahan. Kyllä me Kustun kans kattoomma silimät tapilla sitä hommaa. Kaikkeen eniten me imehtelimmä sitä, ettei niiren puheesta saanu mitää selevää. Emmollu juuri koskaa kuullu ruattin kiältä puhuttavan, mutta kyllä mä havaattin, että ne kalastajat ymmärti suamiaki, vaikkei ne sitä puhunu ollenkaa. Yks kysyy Kustulta, että onko sinä flikka eller poika. Kustu ei puhunu mitää, katteli vain housun pulttuja pitkin varpahisiinsa. Sitte se kysy Kustun isältä, että onko he kaksi sinun poikka, se koitti seliittää, että tämä on mun poika, mutta tua on krannista. Multa se kysyy,mikä sinä nimi on. Ku mä sanoon nimeni, se sanoo, että mun nimi on Gustaf ja tua poikka heter Karl eller Kalle.

Sitte pantihin Pekka aisoohin ja läherettihin ajamahan kotio päin. Nääspyys pirätettihin sen aikaa, että me käyymmä Kustun kans puaris ostamas nisua ja limunaatia. Hevoonen oli poomis kiinni, mutta Kustun isää ei näkyny mihinää. Sitte mä havaattin, ku se tuli yhyrestä puarista, johonka oven päällä luki Apotek. Sillä oli käres pullo, joka oli kääritty keltaasehen paperihin ja korkin päällä kruusattu paperihattu. Se näytti sitä meille ja sanoo, että siinä on piirtua, ku mä sain mennyellä viikolla tohtorilta risetin ja käyyn sen ny sitte hakemas. Se tälläs sen kärryyhin heinien sekahan niin tarkoon, ettei se mihinää krönköttehes olis menny rikki.

Niin tultihin taas tutulle tiälle ja pualen päivän aikoohin olimma kotona. Silakoosta purotettihin meille kaks säkkiä ja loput viätihin Kustun kotio.

Flikat oli melekeen aina olovaasia, mutta jokku varsinki. Jos niillä oli uuret piiskannauhat, olletikki punaaset, niin ei ne oikeen tiänny, kuinka päin nolis ittiänsä liaruttanu.

Reisun Marii oli saanu uuret piiskannauhat äireeltänsä. Noli tiätysti punaaset. Sitte sen täti tuli kylähän ja toi sille toiset piiskannauhat, jokka ei ollu oikeen keltaaset muttei veheriääsekkää ja sitte se hyväkäs pani ne kaikki yhtä aikaa hiuksihinsa. Saattaa uskoa, että soli rehevää ja olovaanen. Helemillä oli vain jostaki kankahan syriästä repäästyt olemattomat piiskannauhat ja se koitti olla hyvin simisukaasta, ku Marii kuluki erestakaasin. Se sanoo Helemille, että olis palio pareet, ku pansit puarinuarasta ku tuallaaset kluututrasun kappalehet päähäs. Sitte se meni Helemin viärehen ja nykääsi sitä toisesta piiskasta niin, että Helemi kaatuu maahan ja rupes kovaa porajaamahan. Yht´äkkiä soli kumminki pystys ja se tryykäs Mariin kimpppuhun ku kanahaukka. Ne pyärii maas niin ku viipperöt ja horvin päästä Mariilla ei ollu hiuksis yhtäkää nauhan kappalestakaa. Yks punaanen pyärii niiren jaloos ja Helemin kummaski käres oli loput mutta ei kauaa, ku se nakkas ne nokkoospuskahan ja lähti samoolta jalakaan tiloolta hyppäjämähän kotionsa.

Onneki Juuska oli nähäny koko touhun ja se meni perästä Mariin kotio ja toimitti sen äireelle, kuinka siinä toresta käytihin. Marii raakuu niin lujaa ja rumasti, ku vain Marii taisi ja kanteli äireellensä, kuinka Helemi tryykäs sen kimppuhun ja repii piiskannauhat sen päästä. Sen tätiki oli viä tuvas ja seki oli aiva pökertyä, ku Marii huuti ja potkii niin ku tapettava sika. Ku ne kuuli Juuskalta, että soli Marii, joka alakas nykiä Helemin hiuksista, niin ne pani flikan konttuurihin ja oven hakahan. Siä se huuti viä horvin aikaa, mutta sitte se vaimeni hiliaaseksi ja rupes pyytelöhön, että se päästetääs pois siältä.

Sillä eherolla, että meet pyytämähän Helemiltä anteeksi sanoo sen äitee ja aukaasi konttuurin oven.

Ei Mariin auttanu mikää muu ku mennä Helemin kotio pyytelemähän anteeksi. Soli noukkinu piiskannauhat pihalta ja antoo ny Helemille ne punaaset, jokka soli justihin saanu ja sitte ne solomis toinen toisensa hiuksihin. Niin oli kummallaki oikiat piiskanauhat eikä Heleminkää trenkänny pitää niitä trasun paloja.

Yhyres ne lähti Mariin kotio ja rupes asuulemahan tytyyllä, joita Mariilla oli jouki neliä. Kaharella oli kuttaperkapäät ja lopuulla tavalliset trasupäät. Sitte Mariin äitee antoo flikoolle nisunpalat ja maitua ja niin tuli rauha maahan.

Toisen kerran oli Elema saanu uuren tantun, johona oli koreeta raitoja ja kukkia. Soli käyty kirkolta ostamas. Se pani sen yllensä, vaikka äiteensä oli kiältäny ja tahtoo näyttää krannis, kuinka komia tanttu sille oli kirkonkylän puarista ostettu. Kaikki kehuu, kuinka maharottoman koria tanttu oli flikalle ostettu ja voi, että se taisi olla olovaasta. Viä pihallaki se hyppii ja pomppii ja lauloo, että oli Mikki ny merelle lähteny.

Nyt te varmahan jo arvaattaki, kuinka siinä käytihin. Sen toinen jalaka sattuu ympyriääsen kiven päälle ja se lenti puallensa kuraaselle tiälle. Ku se siitä lähti kotionsa, niin ei sollu enää yhtään olovaasta. Ei se kyllä tohtinu yhtää raakua, vaikka niin kipiää otti joka paikkahan. Eikä siinäkää viä ollu kylliksi. Sen äitee tuli jo portahilla vastahan ja hairas tantun sen yltä ja talutti flikan tukasta tupahan.

Koskaa ei päästy oikeen seleville siitä, mitä sen perästä tapahtuu, mutta Kustun tiatojen mukahan siä oli piretty sinä päivänä oikeen raippakinkerit. Eikä sollu kyllä yhtää liikaa.

Yhtenä kesänä oli niin palio mötiääsiä, että paapan miälestä se tiäsi sotaa elikkä jotaki muuta kapinaa. Se sanoo, että ennen erellistä kapinaa oli ollu kans mötiääsiä joka paikas. Multakokkihin noli teheny kaks suurta pesää, joista toinen oli niin suuri ku tua sankoo tuas laattialla, se selevitti.

Meirän mukulaan miälestä niitä oli sinä kesänä palio ja niistä tuli sitte sellaasia vaivoja Kustulle ja mullekki, että poraata niiren kynsis sai kerran jos toisenki. Ensimmääsellä kerralla soli kyllä Kustun syy, että käytihin nin ku käytihin. Tallin kokis oli hirren päällä ja osin sen allaki isoo ympyriäänen pallo, josta ei heti tiätty mikä soli. Ei menny ku horvin aikaa, niin jo tiärettihin mitä se sisällänsä piti. Kustu kurkootteli pitkällä kepillä ja rupes krökkyämähän sitä siitä reiästä. Samas siältä tuli luukun täyreltä isoja mötiääsiä eikä kulunu ku silimänräpährös, niin kaks oli ampunu Kustua silimän päälle ja korvan lehtehen. Me lähärimmä hyppäjämähän tallin kokista alaha ja pihalle ja mötiääset peräs. Mua pisti ensimmäänen mötiäänen kyynärpäähän ja toinen heti perähän säärehen. Ku mä kattahrin Kustuhun päin, niin mä havaattin, että yks oli justihin ampumas sitä niskahan.

Me hyppäsimmä poraaten tupahan, johona äitee luuli, että ny on varmahan käsiä taikka jalakoja poikki. Heti se kumminki havaatti, mistä on kysymys. Kustun toista silimää ei enää näkyny ollenkaan ja korvanlehti oli ku nauris. Mulla oli kyynärpääs isoo patti ja sääres samoon, mutta Kustun niskahan ei tullu ku piäni punaanen pläntti. Äitee koitti hoitaa meitä kumpaaki ja flasas isoon knekallisen kermaa kummanki pattihin ja koitti lohoruttaa, ettei se kauaa pakota. Ny noli kumminki niin kipeetä, ettei sitä voinu porajamata kestää.

Kustu lähti hyppäjämähän kotionsa ja siä oli meinannu kans tulla hätä kätehen, ku äitee näki, ettei toista silimääkää ollu ollenkaa. Porajamisen seasta Kustu kumminki sai seliitettyä, mitä oli tapahtunu. Hermotippoja sen äitee oli joutunu ottamahan, ku ei sattunu valeriaanaa löytää mistää. Samoolla tipoolla soli voirellu niitä pahkurootaki.

Parasta voiretta oli kumminki se, ku äitee antoo korpun ja klasillisen kirkasta limunaatia. Huamisin aamulla ei näkyny enää muuta ku punaaset pläntit niis kohoris, joihin mötiääset oli ampunu. Kipeetäkää ne ei enää ollu, vähän vain syytti niitä kohtia.

Seuraavan kerran molimma Kustun kans uimas ja sitte ku tultihin rannalle, lähärettihin hyppäjämähän heinäpellon ojaa pitkin kilipaa. Pellon pyärtänös oli mötiääsen pesä ja siältä tryykäs jouki kymmenen elukkaa meirän perähän. Yks ampuu Kustua puapiälehen ja mua pään kukkuralle. Molimma kumminki teheny sellaasen päätöksen, että jos joskus näin käyrähän, niin porajamahan ei enää ruveta. Kyllä täytyy sanoa, että kovaa teki miäli siitä päätöksestä luapua, ku niin kipiää otti. Tukka oli keväällä ajettu klaniksi ja ny oli pään kukkuralla isoo pahka. Kustulla oli kumminki palio kauhiempaa, ku se ei pystyny istumahan ollenkaa. Uimahan me kumminki menimmä, mutta pellon ojia myärin ei kuliettu enää sinä kesänä koskaa.

Kaikkiin kauhiinta oli se ku Urhoa pisti vaapsahaanen justihin kikkelin päähän. Saatta uskoa, että soli kauhia paikka. Ei voinu eres äireelle sanoa mitää, joko sitte näyttää. Kustulle ja mulle se näytti uimareissulla sitä, muttei sitä saattanu oikein kattoakaa. Sotaa se mötiääskesä ei kylläkää tiänny, mutta lunta oli seuraavana talavena niin palio, että Kustun äitee sai sanoa mötiääskesän ereltänehen tätä lumen palioutta.

Ei mulla oo mitää trossaamisen aihetta, vaikka oonki meiltä kotoosin. Sanon vain, että moon kirioottanu eteläpohojalaasella murtehella pakinakirian KIKKIVIAROOLLA. Siinä on vähä yli 100 pakinaa. Tällä sivulla on vähä maistiaasia.

Jos sulla ittelläs tai krannillas on tarves lukia niitä omalla kiälelläs, voin sen lähärättää.
Ei mitää kiirusta oo, ku vain toimit nopiaa! Muutama on viälä jäliellä.