Kikkiviaroolla

Yhtenä kesänä oli niin palio mötiääsiä, että paapan miälestä se tiäsi sotaa elikkä jotaki muuta kapinaa. Se sanoo, että ennen erellistä kapinaa oli ollu kans mötiääsiä joka paikas. Multakokkihin noli teheny kaks suurta pesää, joista toinen oli niin suuri ku tua sankoo tuas laattialla, se selevitti.

Meirän mukulaan miälestä niitä oli sinä kesänä palio ja niistä tuli sitte sellaasia vaivoja Kustulle ja mullekki, että poraata niiren kynsis sai kerran jos toisenki. Ensimmääsellä kerralla soli kyllä Kustun syy, että käytihin nin ku käytihin. Tallin kokis oli hirren päällä ja osin sen allaki isoo ympyriäänen pallo, josta ei heti tiätty mikä soli. Ei menny ku horvin aikaa, niin jo tiärettihin mitä se sisällänsä piti. Kustu kurkootteli pitkällä kepillä ja rupes krökkyämähän sitä siitä reiästä. Samas siältä tuli luukun täyreltä isoja mötiääsiä eikä kulunu ku silimänräpährös, niin kaks oli ampunu Kustua silimän päälle ja korvan lehtehen. Me lähärimmä hyppäjämähän tallin kokista alaha ja pihalle ja mötiääset peräs. Mua pisti ensimmäänen mötiäänen kyynärpäähän ja toinen heti perähän säärehen. Ku mä kattahrin Kustuhun päin, niin mä havaattin, että yks oli justihin ampumas sitä niskahan.

Me hyppäsimmä poraaten tupahan, johona äitee luuli, että ny on varmahan käsiä taikka jalakoja poikki. Heti se kumminki havaatti, mistä on kysymys. Kustun toista silimää ei enää näkyny ollenkaan ja korvanlehti oli ku nauris. Mulla oli kyynärpääs isoo patti ja sääres samoon, mutta Kustun niskahan ei tullu ku piäni punaanen pläntti. Äitee koitti hoitaa meitä kumpaaki ja flasas isoon knekallisen kermaa kummanki pattihin ja koitti lohoruttaa, ettei se kauaa pakota. Ny noli kumminki niin kipeetä, ettei sitä voinu porajamata kestää.

Kustu lähti hyppäjämähän kotionsa ja siä oli meinannu kans tulla hätä kätehen, ku äitee näki, ettei toista silimääkää ollu ollenkaa. Porajamisen seasta Kustu kumminki sai seliitettyä, mitä oli tapahtunu. Hermotippoja sen äitee oli joutunu ottamahan, ku ei sattunu valeriaanaa löytää mistää. Samoolla tipoolla soli voirellu niitä pahkurootaki.

Parasta voiretta oli kumminki se, ku äitee antoo korpun ja klasillisen kirkasta limunaatia. Huamisin aamulla ei näkyny enää muuta ku punaaset pläntit niis kohoris, joihin mötiääset oli ampunu. Kipeetäkää ne ei enää ollu, vähän vain syytti niitä kohtia.

Seuraavan kerran molimma Kustun kans uimas ja sitte ku tultihin rannalle, lähärettihin hyppäjämähän heinäpellon ojaa pitkin kilipaa. Pellon pyärtänös oli mötiääsen pesä ja siältä tryykäs jouki kymmenen elukkaa meirän perähän. Yks ampuu Kustua puapiälehen ja mua pään kukkuralle. Molimma kumminki teheny sellaasen päätöksen, että jos joskus näin käyrähän, niin porajamahan ei enää ruveta. Kyllä täytyy sanoa, että kovaa teki miäli siitä päätöksestä luapua, ku niin kipiää otti. Tukka oli keväällä ajettu klaniksi ja ny oli pään kukkuralla isoo pahka. Kustulla oli kumminki palio kauhiempaa, ku se ei pystyny istumahan ollenkaa. Uimahan me kumminki menimmä, mutta pellon ojia myärin ei kuliettu enää sinä kesänä koskaa.

Kaikkiin kauhiinta oli se ku Urhoa pisti vaapsahaanen justihin kikkelin päähän. Saatta uskoa, että soli kauhia paikka. Ei voinu eres äireelle sanoa mitää, joko sitte näyttää. Kustulle ja mulle se näytti uimareissulla sitä, muttei sitä saattanu oikein kattoakaa. Sotaa se mötiääskesä ei kylläkää tiänny, mutta lunta oli seuraavana talavena niin palio, että Kustun äitee sai sanoa mötiääskesän ereltänehen tätä lumen palioutta.