maanantaina
Eläviskuvis
Ensimmääsen kerran me pääsimmä elävihinkuvihin seurataloolle, ku osuuskaupan kokoukses näytettihin kuvia eri tehtahilta, johona tehtihin tulitikkuja, nauloja, suklaata, jauhoja ja mitä kaikkia siinä näytettihinkää. Yhyres paikas oli pantu filimi pyärimähän taapäin. Miehet käveli trappuja ylähäpäin takaperin jauhosäkki seliäs ja autot meni pakilla aharetta ylähä ja soukasta veräjästä aiva joenrantahan asti. Siinä kohoras meitä nauratti aiva vääräna. Kustu sanoo, että olis ny menny viä palan matkaa, niin olis kuskin persusta kastunu.
Muutamaa viikkoa myähemmin Kustu pääsi kattomahan elokuvaa, johonka nimi oli ”Ne 45 000”. Kustu oli pahalla päällä, ku se tuli siältä ja sanoo, että keuhkotautisista siinä vain puhuttihin. Ei ollu yhtää mukavaa, ei likillekää sellaasta ku osuuskaupan juhulis. Mulla oli oikeen hyvä olla, ku Kustu sanoo, ettei trenkää olla yhtää pahoollansa, vaikket pääsnykkää elävihin kuvihin.
Sitte yhyren kerran me menimmä oikeen kirkolle elävien kuvien teatterihin, ku siälä näytettihin saksalaasta filimiä. Sitä oli sanottu parahaksi eläväksikuvaksi, mitä kirkollakaa oli koskaa näytetty. Pääosas oli kuulemma sellaanen hupiosan näyttelijä, ettei suamalaasista oo mihinkää.
Kustun pyärällä me menimmä, ku ei mulla ollu omaa pyärää. Voorootellen viätihin toistansa jopparinlestalla. Kyllä solis ollukki liika raskasta yksin polokia, ku takaasin tulles oli viä vastatuuliki. Teerennevoolla meinas aiva viärä ojahan.
Esti oli sellaanen lisäkuva, joka oli kuvattu meren rannalla laskuveren aikana. Sitä me imehtelimmä, ku kuivaa maata tuli vähitellen näkyvihin ja merivesi meni takaasin sinne mistä soli tullukki. Siinä oli saatu kuvatuksi oikeen likiltä kaikenmoosia elukoota, jokka tuli näkyvihin, ku vesi pakeni pois. Oli näkinkenkiä ja monen sortin mönkijää. Kaikkiin eniten Kustua nauratti siinä, ku yks mato tunki ittiänsä maan alle. Se koukisti selekäänsä aina mukalle niin ku luakka ja joka kerta se meni vähä syvemmälle. Lopuuksi ei näkyny muuta ku reikä siinä sannas. Siinä Kustu hohotti aiva äänehensä niin, että siltä putos lakkiki penkin alle. Sitä sen piti konttia hakemahan, ku soli potkinu sen kauas toisen lavittan alle.
Sitte alakas se saksalaanen elokuva, johona oli monenmoista kommervenkkiä. Se mies oli juavuksis ja se keikkuu portahilla ja katon syriällä, muttei vain puronnu. Naisten kans se kiakkas sängys ja laattialla ja lopuuksi se kiärtyy maton sisälle rullalle, joka kannettihin kuurennen kerroksen parvekkeelle. Siälä sitä ruvettihin puristelemahan ja se mies putos alaha. Onneksi se sai kiinni kaitehesta ja siitä se tuli taas tikkoja ylähä. Kiakkaamista kesti aikansa ja lopuuksi se nukahti sängyn alle. Kaks naista nukkuu se yläpuolella olovas sängys, eikä ne muka tiänny ollenkaa, että sängyn alla ketää onkaa. Mies rupes hornaamahan siälä sängyn alla ja silloon naiset haki pranstakan kakluunin viärestä ja rupes konttimahan sängyn alle. Siältä ne tuli kaikki pois ja taas ne rupes kiakkaamahan sängys ja lopuuksi ne nukahti kaikki siihen samahan sänkyhyn, naiset pää tyynyllä ja mies jalakopääs. Toisen naisen varvas meni se miehen suuhun ja se luuli sitä tutiksi, ku se imi sitä sillä lailla.
Siihen se sitte lopuuksi jäi. Kaikkia en muistakkaa, mutta aiva vääränä mä sillä nauroon. Mä aina kattahrin vähä Kustua, mutta sitä ei naurattanu yhtää.
Takaasin tulles sitä kumminki nauratti, ku se muisti yht`äkkiä, kuinka se mato meni maan alle.
Muutamaa viikkoa myähemmin Kustu pääsi kattomahan elokuvaa, johonka nimi oli ”Ne 45 000”. Kustu oli pahalla päällä, ku se tuli siältä ja sanoo, että keuhkotautisista siinä vain puhuttihin. Ei ollu yhtää mukavaa, ei likillekää sellaasta ku osuuskaupan juhulis. Mulla oli oikeen hyvä olla, ku Kustu sanoo, ettei trenkää olla yhtää pahoollansa, vaikket pääsnykkää elävihin kuvihin.
Sitte yhyren kerran me menimmä oikeen kirkolle elävien kuvien teatterihin, ku siälä näytettihin saksalaasta filimiä. Sitä oli sanottu parahaksi eläväksikuvaksi, mitä kirkollakaa oli koskaa näytetty. Pääosas oli kuulemma sellaanen hupiosan näyttelijä, ettei suamalaasista oo mihinkää.
Kustun pyärällä me menimmä, ku ei mulla ollu omaa pyärää. Voorootellen viätihin toistansa jopparinlestalla. Kyllä solis ollukki liika raskasta yksin polokia, ku takaasin tulles oli viä vastatuuliki. Teerennevoolla meinas aiva viärä ojahan.
Esti oli sellaanen lisäkuva, joka oli kuvattu meren rannalla laskuveren aikana. Sitä me imehtelimmä, ku kuivaa maata tuli vähitellen näkyvihin ja merivesi meni takaasin sinne mistä soli tullukki. Siinä oli saatu kuvatuksi oikeen likiltä kaikenmoosia elukoota, jokka tuli näkyvihin, ku vesi pakeni pois. Oli näkinkenkiä ja monen sortin mönkijää. Kaikkiin eniten Kustua nauratti siinä, ku yks mato tunki ittiänsä maan alle. Se koukisti selekäänsä aina mukalle niin ku luakka ja joka kerta se meni vähä syvemmälle. Lopuuksi ei näkyny muuta ku reikä siinä sannas. Siinä Kustu hohotti aiva äänehensä niin, että siltä putos lakkiki penkin alle. Sitä sen piti konttia hakemahan, ku soli potkinu sen kauas toisen lavittan alle.
Sitte alakas se saksalaanen elokuva, johona oli monenmoista kommervenkkiä. Se mies oli juavuksis ja se keikkuu portahilla ja katon syriällä, muttei vain puronnu. Naisten kans se kiakkas sängys ja laattialla ja lopuuksi se kiärtyy maton sisälle rullalle, joka kannettihin kuurennen kerroksen parvekkeelle. Siälä sitä ruvettihin puristelemahan ja se mies putos alaha. Onneksi se sai kiinni kaitehesta ja siitä se tuli taas tikkoja ylähä. Kiakkaamista kesti aikansa ja lopuuksi se nukahti sängyn alle. Kaks naista nukkuu se yläpuolella olovas sängys, eikä ne muka tiänny ollenkaa, että sängyn alla ketää onkaa. Mies rupes hornaamahan siälä sängyn alla ja silloon naiset haki pranstakan kakluunin viärestä ja rupes konttimahan sängyn alle. Siältä ne tuli kaikki pois ja taas ne rupes kiakkaamahan sängys ja lopuuksi ne nukahti kaikki siihen samahan sänkyhyn, naiset pää tyynyllä ja mies jalakopääs. Toisen naisen varvas meni se miehen suuhun ja se luuli sitä tutiksi, ku se imi sitä sillä lailla.
Siihen se sitte lopuuksi jäi. Kaikkia en muistakkaa, mutta aiva vääränä mä sillä nauroon. Mä aina kattahrin vähä Kustua, mutta sitä ei naurattanu yhtää.
Takaasin tulles sitä kumminki nauratti, ku se muisti yht`äkkiä, kuinka se mato meni maan alle.
