tiistaina
Tipsiuutisia
Näkyy olevan miälenkiintoonen jutun aihe. ”Mistäpä sika muusta unta näköö ku ruuhestansa”, sanoo eteläpohojalaanen paukahros. Neuvokkipalstalla olevista uutisista tuli meille miälehen omakohtaanen kokemus läntiseltä pallonpualiskolta. Olimma jostaki syystä öksyny Jamaikalle. Lentokentältä oli majapaikkahan matkaa kymmenisen peninkulumaa. Sinne siirtymistä varte oli meitä tullu hakemahan musta mies (ei neekeri) piänellä pussilla. Satoo ja oli pimiää. Meirän lisäksi oli kyyris kaks raavasta ihimistä ja yks vähäänen flikka (valakoihoosia).
Kuski ajeli tuhatta ja sataa ja rallatteli regeetä. Hyvis aijoos se käänti yläpualellansa olevan häikääsyläpän alaha ja kysyy horvin päästä, ymmärretähänkö siinä näkyvä teksti. Totta kai me kiältä taitavat sen saimma seleville. Siinä oli kiriootettu isoolla puustaaviilla: ”Tipsien antaminen ei oo pakollista, mutta suatavaa!” Vaimoosta pelootti ja se sanoo, että onkahan täs autos puupyärät. Mä lohorutin, ettei ne taira kumminkaa neliiskanttiset olla. Horvin päästä me jäimmä kaharestansa kuskin armoolle. Muistettakohon, mitä sanoon pimeyrestä ja sateesta. Lisään kumminki, että tiä oli koloonen ja mukkaanen. Pahimmin keikuttelevas kohoras kuski taas näytti meille, mitä siinä lapos sanottihin ja varmisti, oommako varmasti ymmärtäny asian. Siinä vaihees teimmä uuren päätöksen tipsin suuruuresta, korootimma sen yksimiälisesti kaksinkertaaseksi, jos päästähän elävänä perille.
Me pääsimmä perille ja tipsit annettihin uuremman päätöksen mukaasesti. Kuski olis varmahanki kantanu hotellihin sisälle laukkujen lisäksi vaimoosenki, mutta mä estin sen päättävääsesti. Perillä meitä oli vastahanottamas meiränkiälinen opas, jolle kerrottihin matkan seikkaaluusta ja tipsin suuruuresta. Opas voihkaasi, ettei ollu imes mustan miehen ylenpalttinen avuliaasuus. Se oli kuulemma tavallisen miehen päiväpalakan suuruunen.
Tarinan opetus on siinä, että kannattaa teherä matkustajille tipsiasiat seleviksi hyvis aijoos.
PEKAN SIVUPERSOONA
Kuski ajeli tuhatta ja sataa ja rallatteli regeetä. Hyvis aijoos se käänti yläpualellansa olevan häikääsyläpän alaha ja kysyy horvin päästä, ymmärretähänkö siinä näkyvä teksti. Totta kai me kiältä taitavat sen saimma seleville. Siinä oli kiriootettu isoolla puustaaviilla: ”Tipsien antaminen ei oo pakollista, mutta suatavaa!” Vaimoosta pelootti ja se sanoo, että onkahan täs autos puupyärät. Mä lohorutin, ettei ne taira kumminkaa neliiskanttiset olla. Horvin päästä me jäimmä kaharestansa kuskin armoolle. Muistettakohon, mitä sanoon pimeyrestä ja sateesta. Lisään kumminki, että tiä oli koloonen ja mukkaanen. Pahimmin keikuttelevas kohoras kuski taas näytti meille, mitä siinä lapos sanottihin ja varmisti, oommako varmasti ymmärtäny asian. Siinä vaihees teimmä uuren päätöksen tipsin suuruuresta, korootimma sen yksimiälisesti kaksinkertaaseksi, jos päästähän elävänä perille.
Me pääsimmä perille ja tipsit annettihin uuremman päätöksen mukaasesti. Kuski olis varmahanki kantanu hotellihin sisälle laukkujen lisäksi vaimoosenki, mutta mä estin sen päättävääsesti. Perillä meitä oli vastahanottamas meiränkiälinen opas, jolle kerrottihin matkan seikkaaluusta ja tipsin suuruuresta. Opas voihkaasi, ettei ollu imes mustan miehen ylenpalttinen avuliaasuus. Se oli kuulemma tavallisen miehen päiväpalakan suuruunen.
Tarinan opetus on siinä, että kannattaa teherä matkustajille tipsiasiat seleviksi hyvis aijoos.
PEKAN SIVUPERSOONA
