lauantaina
Valaporin päivänä
Jos vappuna on lunta malaalla, sitä on maaski! En oo havaannu kattoa, onko ny malalla lunta, muttei joukaa maas oo muuta ku paikka paikoon.
Ennen mailmas, silloon ku oltihin muutamia kymmeniä kiloja nuarempia, hypäättihin vappuna ensimmääsen kerran paliahin jaloon. Hyvin varahin lähärettihin prinkaamahan lehemän kellot kaulas krannia heräättelemähän, jos ei ne keriinny tulla meirän klasin alle ennemmin tyriäämähän. Äitee varootteli, että raippoja saat, jos kipiäksi tuut. Silläki uhaalla piti lähtiä pihalle kengät alalinkkaasin, ku krannin hasukampraatti siälä jo orotti iliman piaksuja tiätysti. Mä potkaasin kenkärajani pois. Sitte lähärettihin varpahat punaasina hyppäjämähän toiskan klasin alle, ku nähtihin, että karteekit oli viä kiinni. Tarkemmin kattoes nähtihin, että takkaklasin karteeki vähä heilahti. Asia tuli aiva seleväksi, ku koira päästettihin pihalle. Saatta uskoa, että meille tuli kiirus, ku koira ei yhtää aikaallu. Se yritti heti housun pulttuhun kiinni, muttei se kumminkaa siinä onnistunu, ku housut oli kääritty rullalle poloven yläpualelle. Jaskan taloohin ei trenkänny mennä eres yrittämähänkää, ku siä tultihin jo silloon aamulypsyltä. Venneri oli aina sanonukki, että siälä nukuttihin niin vähä aikaa, että verhat ja housut ei ollu viä keriinny aamulla lopettaa heilumasta naulas, mihinkä noli maata mennes pantu. Vappuaamu ei ollu poikkeus.
Vähä noloosti meirän vappuaamu meni. Oltihin yhtä poikaa siitä, että ny lähäretähän kotio. Päätöksen tekemistä helepotti se, ku kattottihin varpahia. Niitä kinnarvootti eikä muutenkaa ollu yhtää hiki pääs. Varpahat ei ollu enää eres punaaset ja melekeen porajutti. Elämä kumminki helepotti heti, ku mä näin, ettei äitee ollu yhtää kiukus. Soli pannu valamihiksi pesofatihin kuumaa vettä ja käski mun liotella jalakojani siinä. Se antoo mulle sokurinpalan, johonka soli tipahuttanu nokon kamferttin tippoja. Siinä jalakoja lämmitelles mä taas havaattin, kuinka hyvä äitee mulla oli. Ku se viä peitteli mun fällyjen alle, mä en enää palellu nokon nokkoa.
Mä huamaattin siihen, ku postijuna meni. Tuvas ei näkyny ketää muita. Horvin päästä äitee tuli tupahan ja sanoo, että kaikki muut on lähteny panemahan perunan siämentä. Se sanoo, että sä saat mennä sinne heti, ku oot syäny vellis.”Paina ny kumminki miälehes, ettet enää koskaa lähäre hyppäjämähän paliahin jaloon ennenkö on koivu leheres!” se sanoo. Seki vähä helepotti, ku se sanoo, että soli ollu häjyysnä ittekki samanmoinen. Mä lupasin olla menemätä eres piaksut alalinkkaasin jaloos pihalle, en joukaa ennen ensi vappua. Kauan sitä pitiki orottaa, mutta silloon oliki jo koivut hiirenkorvalla ja jäät jojesta lähteny. Päästihin jo uimahanki.
Vappu oli silloon tavallinen tyäpäivä, koululaasillekki. Ollahankahan ny menos parempahan päin!
Pekan sivupersoona
Ennen mailmas, silloon ku oltihin muutamia kymmeniä kiloja nuarempia, hypäättihin vappuna ensimmääsen kerran paliahin jaloon. Hyvin varahin lähärettihin prinkaamahan lehemän kellot kaulas krannia heräättelemähän, jos ei ne keriinny tulla meirän klasin alle ennemmin tyriäämähän. Äitee varootteli, että raippoja saat, jos kipiäksi tuut. Silläki uhaalla piti lähtiä pihalle kengät alalinkkaasin, ku krannin hasukampraatti siälä jo orotti iliman piaksuja tiätysti. Mä potkaasin kenkärajani pois. Sitte lähärettihin varpahat punaasina hyppäjämähän toiskan klasin alle, ku nähtihin, että karteekit oli viä kiinni. Tarkemmin kattoes nähtihin, että takkaklasin karteeki vähä heilahti. Asia tuli aiva seleväksi, ku koira päästettihin pihalle. Saatta uskoa, että meille tuli kiirus, ku koira ei yhtää aikaallu. Se yritti heti housun pulttuhun kiinni, muttei se kumminkaa siinä onnistunu, ku housut oli kääritty rullalle poloven yläpualelle. Jaskan taloohin ei trenkänny mennä eres yrittämähänkää, ku siä tultihin jo silloon aamulypsyltä. Venneri oli aina sanonukki, että siälä nukuttihin niin vähä aikaa, että verhat ja housut ei ollu viä keriinny aamulla lopettaa heilumasta naulas, mihinkä noli maata mennes pantu. Vappuaamu ei ollu poikkeus.
Vähä noloosti meirän vappuaamu meni. Oltihin yhtä poikaa siitä, että ny lähäretähän kotio. Päätöksen tekemistä helepotti se, ku kattottihin varpahia. Niitä kinnarvootti eikä muutenkaa ollu yhtää hiki pääs. Varpahat ei ollu enää eres punaaset ja melekeen porajutti. Elämä kumminki helepotti heti, ku mä näin, ettei äitee ollu yhtää kiukus. Soli pannu valamihiksi pesofatihin kuumaa vettä ja käski mun liotella jalakojani siinä. Se antoo mulle sokurinpalan, johonka soli tipahuttanu nokon kamferttin tippoja. Siinä jalakoja lämmitelles mä taas havaattin, kuinka hyvä äitee mulla oli. Ku se viä peitteli mun fällyjen alle, mä en enää palellu nokon nokkoa.
Mä huamaattin siihen, ku postijuna meni. Tuvas ei näkyny ketää muita. Horvin päästä äitee tuli tupahan ja sanoo, että kaikki muut on lähteny panemahan perunan siämentä. Se sanoo, että sä saat mennä sinne heti, ku oot syäny vellis.”Paina ny kumminki miälehes, ettet enää koskaa lähäre hyppäjämähän paliahin jaloon ennenkö on koivu leheres!” se sanoo. Seki vähä helepotti, ku se sanoo, että soli ollu häjyysnä ittekki samanmoinen. Mä lupasin olla menemätä eres piaksut alalinkkaasin jaloos pihalle, en joukaa ennen ensi vappua. Kauan sitä pitiki orottaa, mutta silloon oliki jo koivut hiirenkorvalla ja jäät jojesta lähteny. Päästihin jo uimahanki.
Vappu oli silloon tavallinen tyäpäivä, koululaasillekki. Ollahankahan ny menos parempahan päin!
Pekan sivupersoona
