torstaina
Siiton sarellu!
Etelääsellä Pohojanmaalla, mihinä moon syntyny, poutakesinä airan seipähäkki kukkii. Ei siä ennen mailmas satanu enämpää ku justihin parahiksi. Aurinko paistoo melekeen yätä päivää. Jos joskus aamulla karian kyntehen piskotteli, niin pualiselta jo aurinko paistoo. Niitä aikoja on oikeen ikävä. Kaikki on tämän presitentin aikana muuttunu. Melekeen joka paikas ollahan aiva hätää kärsimäs, ku vettä tuloo silloonki, vaikka Pouta on luvannu poutaa huamiseksi. Töllötin näyttää eläviä kuvia ihimisistä, jokka kahalaa koskes housun pultut käärittynä poloven yläpualelle asti.
Meirän krannis asuu Jussi, joka melekeen joka päivä käyy norkoolemas, että äitee antaas sille kaffit. Ku se tuli tupahan pellilakki pääs, se veti sitä enämmän silimille ja sanoo, että siiton sarellu ja istuu pata-arkulle. Kyllä se kaffit tianas, olletikki sitte, ku se lupas, että heinäpouta siitä tuloo, sanokaa mun sanonuen. Se povaus sattuu kohoralle, elikkä sitte ei, mutta kaffit oli silloon jo juatu.
Joskus on ollu asian tynkää oikeetten immeisten muahan elikkä Savon maisemihin. Siälä miehet kopistaa ovehen ja tupahan tulles kättelöö jokahitten, vaikka soli sinä päivänä jo yhyren kerran käyny ja käspäevee sanonu. On tullu miälehen, eikö ne tiärä, että pää on lakin naula. Mukavia ihimisiä siäläki asuu, jouki paikka paikoon. Pitäkää kumminki varanna, ku sinne päin meettä. Jokku puristaa kärestä niin että luut rutajaa. Toiset taas on sellaasia, että tökkää kätensä niin ku viästikapulan. Saman tiän non jo seuraavaa kättä ravistelemas. Piremmän päälle siihenki tottuu ja oppii puristamahan ittekki niin lujaa ku jaksaa.
Jussin vävy poraji appiukollensa, että on kauhiaa ku kaikki kuivaa pystyhyn. Isäntä lohorutteli, että kyllä yhyren kesän kasvaa, vaikkei sataasi nokkoakaa, ku vain muistaa panna kymmenen kuarmaa sontaa kapan alahan. Että koitetahan ny vain orotella, kyllä se siitä!
Pekan sivupersoona
Meirän krannis asuu Jussi, joka melekeen joka päivä käyy norkoolemas, että äitee antaas sille kaffit. Ku se tuli tupahan pellilakki pääs, se veti sitä enämmän silimille ja sanoo, että siiton sarellu ja istuu pata-arkulle. Kyllä se kaffit tianas, olletikki sitte, ku se lupas, että heinäpouta siitä tuloo, sanokaa mun sanonuen. Se povaus sattuu kohoralle, elikkä sitte ei, mutta kaffit oli silloon jo juatu.
Joskus on ollu asian tynkää oikeetten immeisten muahan elikkä Savon maisemihin. Siälä miehet kopistaa ovehen ja tupahan tulles kättelöö jokahitten, vaikka soli sinä päivänä jo yhyren kerran käyny ja käspäevee sanonu. On tullu miälehen, eikö ne tiärä, että pää on lakin naula. Mukavia ihimisiä siäläki asuu, jouki paikka paikoon. Pitäkää kumminki varanna, ku sinne päin meettä. Jokku puristaa kärestä niin että luut rutajaa. Toiset taas on sellaasia, että tökkää kätensä niin ku viästikapulan. Saman tiän non jo seuraavaa kättä ravistelemas. Piremmän päälle siihenki tottuu ja oppii puristamahan ittekki niin lujaa ku jaksaa.
Jussin vävy poraji appiukollensa, että on kauhiaa ku kaikki kuivaa pystyhyn. Isäntä lohorutteli, että kyllä yhyren kesän kasvaa, vaikkei sataasi nokkoakaa, ku vain muistaa panna kymmenen kuarmaa sontaa kapan alahan. Että koitetahan ny vain orotella, kyllä se siitä!
Pekan sivupersoona
