perjantaina
Rumia sanoja
Krannin Kustulla oli hyvä varasto sellaasia sanoja, joita ei oosi ollu lupa sanoa, mutta se kumminki antoo tulla niitä aiva oikohonsa, ku sille päälle sattuu. Niitä tarvittihin ainaki silloon, ku joku asia ei ottanu mennäksensä niin, ku Kustu oli sen aatellu. Sillä oli Moppe niminen koira, mutta yhtä hyvin se tunti nimeksensä tanan keles ja kaikki muut rumat sanat, tai jouki sen olis pitäny ne tuntia.
Meitä koitettihin pyhäkoulus ja seuroos elikkä rippikouluski opettaa, ettei saa koskaa sarattaa. Peliätettihin silläki, että taivahan isä purottaa kuuman kiven päähän, jos puhuu rumia. Kyllä mä joskus vähä peloosnani kattelin ylähä päin ja olin varoollani, ku Kustu antoo niitä tulla tuutin täyreltä. Ei niitä kuumia kiviä kumminkaa tullu, mutta kylymiä kiviä kyllä joskus tuli mun päähäni, vaikken mä puhunu eres rumia.
Opiin mä sitte niitäki sen viimmeesen kapinan aikana. Kerran korsus ruvettiin oikeen aattelemahan, että mitä varte me poijat puhumma niin palio rumia sanoja. Joskus tuntuu siltä, ettei oikiaa asiaa seasta eroottanu ollenkaa, ku tuli helevetin tanan kelestä niin maan perusteellisesti. Ja toren sanoakseni siitä ei ollu kukaa puhuras, niitä tuli itte kultaki silloonki, ku ei oosi ollu mitää tarvestakaa.
Viimmeen sitte keksittihin, että perustetahan roskapuhetrahasto ja sille säännöt. Tyhyjästä milikkipurkista tuli kassaloota ja mun tehtäväksi jäi rustata säännöt paperille. Niis säännöös sanottihin, mitä ei saanu sanoa. Sialun vihollisen nimet kaikis muaroos oli pahimpia, joiren sanomisesta meni kokonaanen markka rahastohon. Piänimmistä rumista sanoosta, joita oli esimerkiksi ne ainehet, joita meiltä jokaaselta tuloo, meni sakkoa 50 penniä. Ei saanu sanoa, että mä läheren nu p-lle elikkä k-lle, piti sanoa, että mä meen orrelle taikka jotaki muuta sellaasta. Rahastohon tulevilla rahoolla päätettihin ostaa lehtiä ja muuta lujettavaa kanttiinilta. Rahan tulo oli ensimääsenä päivänä niin hyvä, että ehtoolla saatihin kantamus lehtiä, mutta seuraavana päivänä ei tullu ku 9 markkaa 50 penniä. Viikon päästä piti lukia vain vanhoja lehtiä, ku ei rahastohon tullu palio mitää.
Pitkän aikaa me imehtelimmä, käyykö Viliami johonaki mualla sarattamas, ku ei eres siltä tullu yhtää markkaa purkkihin, vaikka soli aina ollu korsun mestari voimasanojen käytös. Ehtoopäivällä Viliami kumminki tuli korsuhun ja meni sanaa sanomata repullensa, josta se otti lompsansa ja siältä kymmenen markan paperirahan. Se pani sen purkkihin ja antoo tulla sialun vihollisen nimet, etu- ja takaperin ruattiksi ja venäjäksi, vaikkei se kumpaakaa kiältä tainnu yhtää sanaa. Tämä purkaus johtuu siitä, että soli pesäkkehes purottanu kiväärin varpahillensa ja sääntöjä tarkoon nourattavana se esti maksoo ja sitte vasta pärvötti. Ku soli litaniansa lukenu, se lähti nuhkoonahkoosensa takasin tyämaallensa. Pitääskähän sunki perustaa roskapuhetrahasto!
Meitä koitettihin pyhäkoulus ja seuroos elikkä rippikouluski opettaa, ettei saa koskaa sarattaa. Peliätettihin silläki, että taivahan isä purottaa kuuman kiven päähän, jos puhuu rumia. Kyllä mä joskus vähä peloosnani kattelin ylähä päin ja olin varoollani, ku Kustu antoo niitä tulla tuutin täyreltä. Ei niitä kuumia kiviä kumminkaa tullu, mutta kylymiä kiviä kyllä joskus tuli mun päähäni, vaikken mä puhunu eres rumia.
Opiin mä sitte niitäki sen viimmeesen kapinan aikana. Kerran korsus ruvettiin oikeen aattelemahan, että mitä varte me poijat puhumma niin palio rumia sanoja. Joskus tuntuu siltä, ettei oikiaa asiaa seasta eroottanu ollenkaa, ku tuli helevetin tanan kelestä niin maan perusteellisesti. Ja toren sanoakseni siitä ei ollu kukaa puhuras, niitä tuli itte kultaki silloonki, ku ei oosi ollu mitää tarvestakaa.
Viimmeen sitte keksittihin, että perustetahan roskapuhetrahasto ja sille säännöt. Tyhyjästä milikkipurkista tuli kassaloota ja mun tehtäväksi jäi rustata säännöt paperille. Niis säännöös sanottihin, mitä ei saanu sanoa. Sialun vihollisen nimet kaikis muaroos oli pahimpia, joiren sanomisesta meni kokonaanen markka rahastohon. Piänimmistä rumista sanoosta, joita oli esimerkiksi ne ainehet, joita meiltä jokaaselta tuloo, meni sakkoa 50 penniä. Ei saanu sanoa, että mä läheren nu p-lle elikkä k-lle, piti sanoa, että mä meen orrelle taikka jotaki muuta sellaasta. Rahastohon tulevilla rahoolla päätettihin ostaa lehtiä ja muuta lujettavaa kanttiinilta. Rahan tulo oli ensimääsenä päivänä niin hyvä, että ehtoolla saatihin kantamus lehtiä, mutta seuraavana päivänä ei tullu ku 9 markkaa 50 penniä. Viikon päästä piti lukia vain vanhoja lehtiä, ku ei rahastohon tullu palio mitää.
Pitkän aikaa me imehtelimmä, käyykö Viliami johonaki mualla sarattamas, ku ei eres siltä tullu yhtää markkaa purkkihin, vaikka soli aina ollu korsun mestari voimasanojen käytös. Ehtoopäivällä Viliami kumminki tuli korsuhun ja meni sanaa sanomata repullensa, josta se otti lompsansa ja siältä kymmenen markan paperirahan. Se pani sen purkkihin ja antoo tulla sialun vihollisen nimet, etu- ja takaperin ruattiksi ja venäjäksi, vaikkei se kumpaakaa kiältä tainnu yhtää sanaa. Tämä purkaus johtuu siitä, että soli pesäkkehes purottanu kiväärin varpahillensa ja sääntöjä tarkoon nourattavana se esti maksoo ja sitte vasta pärvötti. Ku soli litaniansa lukenu, se lähti nuhkoonahkoosensa takasin tyämaallensa. Pitääskähän sunki perustaa roskapuhetrahasto!
