<$BlogRSDUrl$>

lauantaina

Uurmaakari 

Annin Mikki oli sellaanen mies, että se teki mitä tahtoo, ku muut teki mitä ne taisi. Uurmaakarina soli parahasta päästä. Oli se teheny elääsnänsä palio muutaki, melekeen mitä vain. Kerran krannin Jaska kysyy siltä, ettet oo tainnu koskaa Alaskas käyrä. Mikki vähä aikaa tuumas ja sanoo, etten oo tainnu keriitä siälä viä käymähän. Sitte se kumminki yht`äkkiä muisti ja sanoo, että kattoppas, ku en meinannu muistaakkaa, olin mä siälä kerran käräjillä valavomas yhyren testamentin. Sitte tuli pitkä seliitys, kuinka sinne mentihin, mitä siälä syätihin ja mihinä oltihin yätä ja muuta sellaasta. Tuamarina oli ollu sellaanen tuamarin planttu, joka ei tiänny oikeen mitä piti teherä. Pari päivää soli sitte joutunu olemahan siälä tuomarin häläppärinä ennenkö pääsi kotio lähtemähän.

Kerran Mikki meni Rintalahan, johona isäntä kantoo sille kenkäloorallisen heräätyskellon osia ja pyyti, että koriaasikko meirän heräätyskellon. Siinä kenkälooras oli kaikki osat ja viälä yks ylimääräinen seinäkellon ratas, johonka se isäntä oli kuriisnansa ottanu aiva tätä varten laihnaksi krannista.

Puali päivää eli ehtoohin asti siinä touhus meni. Heräätyskello käyrä klonksutti pöyrän kulumalla, mutta ylimääräistä seinäkellon ratasta ei näkyny mihinää, vaikka isäntä koitti kattoa pöyrän allekki. Ei sitä ollu looraskaa, soli aiva tyhyjä. Isäntä rupes jo epäälemähän, että uurmaakari oli pistäny sen plakkarihinsa, mutta näki sen maharottomaksi, ku silloli vain ohkaaset housut ja paita päälläänsä.

Mikki lähti Anninsa työ ja taloon väkiki rupes rustaamahan ittiänsä oikooseksi. Emäntä oli jo sängys ja niin poikaki, jota isäntä viä käyy töyttimäs, että säkö sen lymytit. Ei poika tiänny mitää sen enämpää ku muukkaa.

Isäntä tiäs, ettei täs tuu unta silimähän, ku ei kellon ratasta löytyny, mutta siitä hualimatta se alakas kiipiä emännän taa sänkyhyn. Justihin ku soli purottamas ittiänsä makoolle, se kiliaasi ku tanotorvi ja tryykäs ylähä ja koitti prissata pairan häntäänsä niin ku siinolis koira ollu persustas kiinni. Siälä kulukaa se kellon ratas oli.

Uurmaakari oli maksanu potut pottuuna ja tällänny salaa sen ylimäärääsen rattahan isännän sänkyhyn, josta se tarttuu aksilan päästä isännän puohon kiinni.

Vaikka mä hyvin ymmärrän, kuinka kipiää se otti, niin sanon kumminki, että äikkistä.
AddThis Social Bookmark Button

This page is powered by Blogger. Isn't yours?