perjantaina
Viärestä viätihin
Hullu kun en ottanu kurinta joukkohon, sanoo flikka ku ei hypyys haettu. Mutta hyvä tuuri kumminki oli, ku viärestä viätihin.
Tällaasia lohorutuksia sitä aina silloon tällöön tarvitahan, ku tuloo sellaasia sattumuksia, että viärestä viärähän. Jokahittella on varmasti omia kokemuksia sellaasista asioosta. Son joskus hyväki, ku niin sattuu, mutta useemmiten son sopimatoonta. Varsinki mukuloota piretähän joskus eriarvoosena, jos non hyvistä tai huanoosta vanhemmista perääsin. Eikä kumminkaa voi sille mitää, ku ei vanhempiansa pysty itte valittemahan.
Raha-arpajaasis annetahan eres jotaki, jos päävoitto viärähän viärestä, mutta tavallisesti käyy niin, ettei viärehen jää mitää.
Äitee opetti aina, että pitää ottaa järjestänsä, ei saa valakata. Nisunpalakki olis pitäny ottaa aina järiestänsä, muttei sitä oikeen aina muistettu. Kerranki äitee oli pannu lautaselle kaks nisunpalaa, joista toinen oli sattunu tulohon palio isoompi ku toinen. Kustu otti tiätysti heti sen isoomman. Mun pisti vähä vihaksi ja mä sanoon, että mitä varte sä otit esti ja viä isoomman palan. Eksä tiärä, että pitää olla kohtelias ja antaa toisen ottaa esti, mä opetin. Silloon Kustu kysyy, että kumman soosit ottanu, jos oosit pääsny esti ottamahan. Mä tiätysti sanoon, että piänemmän tiätysti. Silloon se hyväkäs äikkisteli, että niinhän sä nykki sait piänemmän. Mitä sä viä änkkäät, se hohotti. Niin se taaski pääsi musta voitolle.
Sain mä sitte myähemmin voorostani olla äikkistä, ku oltihin krannis tappuririihellä, Siälä oli kaffipöyräs toisella lautasella ohoraleivänpaloja ja toises faris nisunpaloja. Kustu ei yhtää havaannu sitä ja se tiätysti hairas isoomman palan ja soliki ohoraleipää. Mulle tuli piäneet pala, mutta soli nisua. Emmä kumminkaa palio tohtinu sille äikkistellä, vaikka sen piti esti syärä se ohoraleivän pala, ennenkö se tohtii mennä ottamahan nisua.
Toinen kerta on jääny miälehen, ku Kustulta viätihin viärestä. Oltihin meijärin pihas silloon, ku siälä pelattihin pesäpalloa. Me seisoomma Kustun kans korvan, ku isoot poijat valitti pelaajia. Kaikki toiset oli jo valittu, niin silloon Venneri otti mun ja Kustu jäi ku knalli kalliolle. Siitä se ei tykänny yhtää, eikä se oikiastansa ollu imeskää, ku soli aina trossannu kuinka hyvä son pesäpalloski. Kyllä mä heti havaattin, ettei tästä hyvää seuraa. Se tuli istumahan siihen prunnin kannelle, joka oli siinä kakkospesän tykönä, johona mä olin pesävaharin varamiähenä. Kerran ku pallo tuli sinnepäin, Kustu hairas sen salaa plakkarihinsa ja se tuli muina miehinä muka mun kans kattelemahan palloa ojasta. Moosimma vissihin viäki sitä kattelemas, mutta yhtäkkiä mä havaattin, ku sen plakkari pullotti ja hairasin pallon sen plakkarista. Silloon se suuttuu niin, että se otti isoon kiven ojasta ja meinas sillä heittää, mutta onneksi Jussi kerkis hätähän. Soli niin kovas sinnis, että se lähti saman tiän pyärällänsä ajohon kotio ja huuti lähtiesnänsä ettet kyllä ikinä enää mun pyärälläni aja. Niin ku moosin monta kertaa sillä sitä ennenkää saanu ajaa.
Huamisin aamulla se kumminki tuli taas meille ja sanoo, että tuu kokeelemahan mun pyärällä, ku se prätäjää komiasti. Soli pannu päreen etukaffelihin sillä lailla, että sen pää oli pinnojen välis, johona se prätäji ajaes.
Viärestä siinäki viätihin, ku mä vain sain sillä kokeella, vaikka toiskan Jaskakin seisoo mun kans siinä porraspääs, ku Kustu tuli.
Tällaasia lohorutuksia sitä aina silloon tällöön tarvitahan, ku tuloo sellaasia sattumuksia, että viärestä viärähän. Jokahittella on varmasti omia kokemuksia sellaasista asioosta. Son joskus hyväki, ku niin sattuu, mutta useemmiten son sopimatoonta. Varsinki mukuloota piretähän joskus eriarvoosena, jos non hyvistä tai huanoosta vanhemmista perääsin. Eikä kumminkaa voi sille mitää, ku ei vanhempiansa pysty itte valittemahan.
Raha-arpajaasis annetahan eres jotaki, jos päävoitto viärähän viärestä, mutta tavallisesti käyy niin, ettei viärehen jää mitää.
Äitee opetti aina, että pitää ottaa järjestänsä, ei saa valakata. Nisunpalakki olis pitäny ottaa aina järiestänsä, muttei sitä oikeen aina muistettu. Kerranki äitee oli pannu lautaselle kaks nisunpalaa, joista toinen oli sattunu tulohon palio isoompi ku toinen. Kustu otti tiätysti heti sen isoomman. Mun pisti vähä vihaksi ja mä sanoon, että mitä varte sä otit esti ja viä isoomman palan. Eksä tiärä, että pitää olla kohtelias ja antaa toisen ottaa esti, mä opetin. Silloon Kustu kysyy, että kumman soosit ottanu, jos oosit pääsny esti ottamahan. Mä tiätysti sanoon, että piänemmän tiätysti. Silloon se hyväkäs äikkisteli, että niinhän sä nykki sait piänemmän. Mitä sä viä änkkäät, se hohotti. Niin se taaski pääsi musta voitolle.
Sain mä sitte myähemmin voorostani olla äikkistä, ku oltihin krannis tappuririihellä, Siälä oli kaffipöyräs toisella lautasella ohoraleivänpaloja ja toises faris nisunpaloja. Kustu ei yhtää havaannu sitä ja se tiätysti hairas isoomman palan ja soliki ohoraleipää. Mulle tuli piäneet pala, mutta soli nisua. Emmä kumminkaa palio tohtinu sille äikkistellä, vaikka sen piti esti syärä se ohoraleivän pala, ennenkö se tohtii mennä ottamahan nisua.
Toinen kerta on jääny miälehen, ku Kustulta viätihin viärestä. Oltihin meijärin pihas silloon, ku siälä pelattihin pesäpalloa. Me seisoomma Kustun kans korvan, ku isoot poijat valitti pelaajia. Kaikki toiset oli jo valittu, niin silloon Venneri otti mun ja Kustu jäi ku knalli kalliolle. Siitä se ei tykänny yhtää, eikä se oikiastansa ollu imeskää, ku soli aina trossannu kuinka hyvä son pesäpalloski. Kyllä mä heti havaattin, ettei tästä hyvää seuraa. Se tuli istumahan siihen prunnin kannelle, joka oli siinä kakkospesän tykönä, johona mä olin pesävaharin varamiähenä. Kerran ku pallo tuli sinnepäin, Kustu hairas sen salaa plakkarihinsa ja se tuli muina miehinä muka mun kans kattelemahan palloa ojasta. Moosimma vissihin viäki sitä kattelemas, mutta yhtäkkiä mä havaattin, ku sen plakkari pullotti ja hairasin pallon sen plakkarista. Silloon se suuttuu niin, että se otti isoon kiven ojasta ja meinas sillä heittää, mutta onneksi Jussi kerkis hätähän. Soli niin kovas sinnis, että se lähti saman tiän pyärällänsä ajohon kotio ja huuti lähtiesnänsä ettet kyllä ikinä enää mun pyärälläni aja. Niin ku moosin monta kertaa sillä sitä ennenkää saanu ajaa.
Huamisin aamulla se kumminki tuli taas meille ja sanoo, että tuu kokeelemahan mun pyärällä, ku se prätäjää komiasti. Soli pannu päreen etukaffelihin sillä lailla, että sen pää oli pinnojen välis, johona se prätäji ajaes.
Viärestä siinäki viätihin, ku mä vain sain sillä kokeella, vaikka toiskan Jaskakin seisoo mun kans siinä porraspääs, ku Kustu tuli.